Go To Top

Hyviä Uutisia Lyrics

Hyvää iltaa, tässä vuoden 2003 viimeinen uutislähetys.

Tänään meillä on hyviä uutisia. ei enää suuria mullistuksia. Tänään meillä on hyviä uutisia.

Miljardit ihmiset ympäri maapallon kerääntyivät tänään juhlimaan ihmiskunnan historian ensimmäistä sodatonta aikakautta. Maapallollamme käyty viimeinen sota on nyt saatu päätökseen kun jo vuosia taistelleet joukot solmivat rauhan Afrikan luoteiskolkassa. Rauha saavutettiin sen jälkeen kun osapuolet olivat sopineet asemäärärahojen suuntaamisesta koulutukseen.

Suomessa ei tänä vuonna ilmennyt yhtään perheväkivaltatapausta. Psykologit uskovat ilmiön johtuvan siitä että ihmiset ovat ymmärtäneet relata. Jotkut uskovat myös ulkoavaruudesta käyneiden vierailijoiden lisänneen vesijohtoveteen mystistä ainetta joka tasapainoittaa ihmismielen.

Tänään meillä on hyviä uutisia, ei enää valtaisia katastrofeja. Tänään meillä on hyviä uutisia.

Suomen pankin ja hallituksen viime vuoden lopussa perustama syrjäytymisrahasto on osoittanut konkreettiseksi syrjäytyneiden avuksi. Tänä vuonna työllistettiin satatuhatta pitkäaikaistyötöntä. Luvun uskotaan kaksinkertaistuvan ensi vuoden aikana.

Viimeaikaisissa mittauksissa on todettu saasteiden vähentyneen. Tiedemiehet eivat keksi sille muuta selitystä kuin sen että ihmisten valveutuneisuus on lisääntynyt. Maata suojaava otsonikerros näyttää sekin elpymisen merkkejä Amazonin sademetsien hakkaamisen lopettamisen ansiosta.

Ei voi uskoo huonoon uutiseen, se puoli yhdeksältä sanottiin.
Sotaan, nälkään kaikkeen kauheuteen, mut pitäis luottaa tunteisiin.
Sitä kaipaa luonnon kauneuteen, kun joskus kaikki hukkuu saasteisiin.
Väki kulkee maalta kaupunkiin, mut pakko uskoo rakkauteen.

Tänään meillä on hyviä uutisia. ei enää suuria mullistuksia. Tänään meillä on hyviä uutisia.
Tänään meillä on hyviä uutisia, ei enää valtaisia katastrofeja. Tänään meillä on hyviä uutisia.

Tässä vuoden 2003 viimeinen uutislähetys.

Hyviä Uutisia Lyrics performed by Irina are property and copyright of the authors, artists and labels. You should note that Hyviä Uutisia Lyrics performed by Irina is only provided for educational purposes only and if you like the song you should buy the CD


What is the meaning of Hyviä Uutisia lyrics?